SPOT-malli ChatGPT-prompteihin

ChatGPT:n kanssa toimiessa yksi tärkeimmistä seikoista on hyvä prompti. Prompti tarkoittaa ChatGPT:n teksti-ikkunaan kirjoitettua tekstiä tai kysymystä. Muistan, kuinka kouluaikoina opeteltiin SPOTPA-mallia (Subjekti, Predikaatti, Objekti, Tapa, Paikka, Aika) englannin kielessä. Malli auttoi meitä muotoilemaan ajatuksia ja rakentamaan johdonmukaisia lauseita ja kappaleita. Kuitenkin, kun aloin käyttää ChatGPT:tä, huomasin, että Paikka- ja Aika-komponenteista ei ollut välttämättä hyötyä, mutta mallin alkuosa olikin hyödyllinen. Tekoäly ei kuitenkaan pysty samanlaiseen ajalliseen tai paikalliseen kontekstiin samalla tavalla kuin ihminen, tässä vaiheessa. Sen sijaan sen vahvuudet ovat kyvyssä ymmärtää ja generoida kieltä sekä analysoida ja vastata erilaisiin kysymyksiin. Näiden pohjalta päätin mukauttaa SPOTPA-mallia siten, että jätin Paikka- ja Aika-komponentit pois. Näin pystyin keskittymään enemmän Subjektiin, Predikaattiin, Objektiin ja Tapaan, jotka ovat relevantimpia ChatGPT:n käytössä. Tästä syntyi SPOT-malli. SPOT:n eri komponentit eivät tarkoita kirjaimellisesti lauseenjäseniä CHATGPT-ympäristössä. Niitä tuleekin ajatella hieman laveasti.

Kuvailin ChatGPT:lle SPOT-mallini ja kuinka sitä tulisi käyttää. Jouduin pari kertaa tarkentamaan kysymystäni, mutta lopulta se ymmärsi, mitä hain takaa. Lopulta se jopa muodosti SPOT-mallilla esimerkki-promptin.

Subjekti

Tällä hetkellä hyvä prompti kuvailee alussa, ketä tai mitä ChatGPT:n tulisi esittää tai olla. Tämän voi antaa API-rajapinnan kautta myös system-promptina, mutta jos ei käytössä ole API-rajapintaa, tämä pitää antaa promptin alussa. Oletuksena subjekti on jotain tyyliin: "Kuvittele, että olet tekoälypohjainen chatbot nimeltä ChatGPT, joka on kehitetty OpenAI:n toimesta. Sinulla on kyky generoida inhimillisen kaltaista tekstiä, vastata kysymyksiin ja osallistua keskusteluihin luonnollisella kielellä." Tai API-rajapinnassa system-promptina on "You are a helpful assistant." 

Subjekti voi olla myös vaikkapa "Oletat, että olet vuonna 2100 elävä historioitsija, joka on erikoistunut 2000-luvun teknologiseen kehitykseen ja erityisesti tekoälyn nousuun."

Predikaatti

Seuraavaksi tulee "predikaatti" eli mitä GPT:n halutaan tekevän. Sopivia verbejä tähän voi olla vaikkapa "selitä", "kuvaile" tai "anna".

Objekti

Seuraavana mallissa tulee "objekti" (tämä ei välttämättä ole kieliopillisesti objekti.) ChatGPT loi historioitsija-esimerkkiin seuraavanlaisen esimerkin: "miten GPT-arkkitehtuurin kehitys ja sen sovellukset muuttivat yhteiskuntaa, taloutta ja kulttuuria."

Tapa

Lopuksi mallissa tulee "tapa". Tässä voi antaa joko kielityylillisiä seikkoja tai sitten vaikkapa "anna minulle markdown-taulukko", jos haluat tulokset taulukkomuodossa. GPT:n antamassa esimerkkipromptissa oli "Pyri käyttämään konkreettisia esimerkkejä ja selkeää kieltä."

Lopullinen esimerkki

Yhdistettynä näistä saadaan prompti: "Oletat, että olet vuonna 2100 elävä historioitsija, joka on erikoistunut 2000-luvun teknologiseen kehitykseen ja erityisesti tekoälyn nousuun. Selitä, miten GPT-arkkitehtuurin kehitys ja sen sovellukset muuttivat yhteiskuntaa, taloutta ja kulttuuria. Pyri käyttämään konkreettisia esimerkkejä ja selkeää kieltä."

Jatkohyödyntäminen

Suosittelen kokeilemaan tätä mallia, kun luot omia prompteja ChatGPT:tä varten. Suosittelen käyttämään GPT-4:a, jos mitenkään on mahdollista – se on hieman hitaampi, mutta syvällisempi malli.

Tässä vielä bonuksena GPT-4:n luoma toinen esimerkki SPOT-mallin käytöstä:

"Oletetaan, että olet matemaatikko, joka on erikoistunut tilastotieteeseen ja todennäköisyyslaskentaan. Ilmaise Bayesin teoreeman perusperiaatteet ja sen merkitys päätöksenteossa. Käytä esimerkkejä ja selitä konseptit niin, että ne ovat ymmärrettäviä myös ei-matemaatikoille."

Toivottavasti näillä ohjeilla saat parempia prompteja ja hyödyllisempiä vastauksia!

Helppo vai sittenkin yksinkertainen?

Jos ikinä tulen kirjoittamaan kirjaa, ensimmäisen kirjani aihe tulee olemaan helpot vai yksinkertaiset asiat. Olen tästä aiheesta myös välillä twiitannut, mutta nyt päätin, lopulta, kirjoittaa blogikirjoituksen tästä aiheesta.

Aloin miettiä asiaa 3–4 vuotta sitten Stephen Coveyn klassikkokirjan "Tie menestykseen" pohjalta. Coveyn kirjan yksi tärkeimpiä oivalluksia on tärkeän ja kiireellisen asian erottaminen toisistaan. Tärkeä asia ei aina ole kiireellinen ja kiireellinen asia ei aina ole tärkeä. Toki osa työtehtävistä on tärkeitä ja kiireellisiä ja tällaisen sattuessa kohdalle se tuleekin hoitaa alta pois. Voi olla, että olen helpoista ja/tai yksinkertaisista asioista jossain vaiheessa lukenut, mutta lähde on kyllä pyyhkiytynyt pois muistista, jos sellaiseen olen törmännyt.

Helpon ja yksinkertaisen asian ero tulee useimmiten esille erilaisten neuvojen antamisen yhteydessä. Jokin näennäisen yksinkertainen neuvo tai toimintatapa kuitataan keskustelussa liian helppona neuvona. Toimintatapa voi olla sinänsä yksinkertainen, mutta toimintatavan noudattaminen jatkuvasti on käytännössä kaikkea muuta kuin helppoa. Taas yksi Nordic Business Forum on takana (en ole osallistunut NBF:ään kuin sen beta-versioon vuonna 2011, mutta arvostan kyllä tapahtumaa ja sen mahdollistavaa huipputiimiä suuresti). NBF:n puhujia välillä moititaan siitä, että kuulijat eivät saaneet puhujilta mitään uutta! Vielä kun niiden yksinkertaisten neuvojen saaminen osaksi vakituista arkirutiineja olisi myös helppoa! Jokaisella meistä on varmasti vielä paljon tuttuja, yksinkertaisia asioita, joiden noudattaminen ei onnistu helposti kovinkaan usein.

Helppous tulee yleensä kokemuksen myötä. Kun 24-vuotiaana(!) ajoin ajokorttia ja menin ensimmäiselle ajotunnille, autolla ajaminen oli kaikkea muuta kuin helppoa. Useiden ajotuntien jälkeen sain ajokortin ja useiden ajovuosien jälkeen autolla ajaminen on nykyään minulle varsin helppoa, erityisesti sen takia, että ajan automaattivaihteisella autolla nykyään. ;) Polkupyörällä ajaminenkin on nykyään hyvin helppoa ja yksinkertaista.

Välillä arjessa huomaan, että jotkin yksinkertaiset asiat ovat minulle vaikeita. Esimerkiksi äsken vedenkeittimen johdon laittaminen seinään, kun johto olivat sotkeutunut muiden johtojen kanssa mahdottomaksi sekamelskaksi. Yksi Murphyn lakeihin liitettävä sanonta onkin: "Whenever you set out to do something, something else must be done first." Tarvitsin siis keitettyä vettä pussipuuroani varten. Ei ollut helppoa! Kuitenkin vaikkapa monimutkaisen SQL-lauseen muodostaminen on minulle hyvin helppoa – tämänkin takana on usean vuoden kokemus.

Monimutkaisuus tarkoittaa yleensä käytännössä montaa vaihetta jonkin työn tai tehtävän saamiseksi valmiiksi. Kun monimutkainen tehtävä pilkotaan pienempiin, yksinkertaisempiin, vaiheisiin, tehtävän tekeminen helpottuu huomattavasti: sen kuin vain tekee listan pohjalta vaadittavat pienemmät tehtävät. Yksinkertainen ja monimutkainen eroavatkin toisistaan lähinnä vaadittavien työvaiheiden tai tehtävän valmistumiseen vaadittavien ihmisten määrässä. Mitä paremmin vaadittavat työvaiheet on tiedossa ja tuttuja, sitä helpompaa monimutkaisen asian tekeminen on.

Helpot, vaikeat, yksinkertaiset ja monimutkaiset asiat muodostavatkin nelikentän. Ensimmäisessä neljänneksessä on helpot ja yksinkertaiset asiat: esim. TV:n katsominen. Toisen neljänneksen muodostaa helpot ja monimutkaiset asiat. Esimerkkinä mainitsen vaikkapa palapelin rakentaminen – helppoa, mutta vaatii jopa tuhannen palan laittamista paikoilleen. Kolmas neljännes on vaikeat ja yksinkertaiset asiat: esimerkiksi kirurgin työ voi olla tällaista – sinänsä yksinkertaista, mutta äärettömän vaikeaa. Viimeinen neljännes on sitten vaikeat ja monimutkaiset asiat: viime viikonloppuna katsoin Formula 1 -kisaa ja ennen kisan alkua Willliamsin mekaanikot rakensivat auton uudelleen osista – ei ollut helppoa eikä yksinkertaista, kun osia on paljon ja aikaa vähän.

Mikä sinulle on helppoa ja mikä taas yksinkertaista?

Terassidynamiikkaa lumen keskellä

Muistan peruskoulun musiikintunneilta ainakin yhden asian kvinttiympyrän lisäksi: terassidynamiikan. Terassidynamiikka oli suuresti käytössä barokin aikana ja siinä forte ja piano vuorottelevat: välillä soitetaan kovaa ja välillä hiljaa. (Määritelmää jouduin hieman lunttaamaan Wikipediasta tätä kirjoitusta varten.)

Terassidynamiikka ja muunkinlainen dynamiikka yleensäkin saa kovan tuntumaan kovalta ja hiljaisen hiljaiselta, kontrastin vuoksi. Jos koko ajan soitetaan kovaa, se ei ole enää kovaa soittamista – se on normaalia soittamista. Kovaa soittaminen ei jatkuvasti soitettuna tunnu enää niin kovalta – korvat ja aivot turtuvat. Vuorottelemalla hiljaisempia osuuksia ja kovempia osuuksia saadaan ne vaikuttamaan kuulijaan paremmin.

Päivätyönä työskentelen web-sivujen parissa. En ole mikään visualisti, mutta yhden asian olen ymmärtänyt visuaalisuudestakin: tekstin ja taustan välillä tulee olla riittävä kontrasti. Jos kontrastia ei ole, tekstiä ei pysty lukemaan. Kontrasti tekee sisällöstä sisältöä ja taustasta taustan. Molempia, sekä sisältöä että taustaa, tarvitaan, mutta ne eivät saa sekoittua liikaa toisiinsa.

Ylä- ja alamäet kuuluvat elämään – välillä mennään kovempaa ja välillä hiljempaa. Aina ei ole hauskaa. Välillä olen pyöritellyt ajatusta, että vaaditaanko ikäviä asioita, jotta hauskat asiat olisivat hauskoja. Jos koko ajan on hauskaa, onko silloin enää ollenkaan hauskaa – kaikki on samaa tasaista. Odotan välillä liikoja ja sitten petyn. Jotkut ovat joskus suositelleet odottamaan vähemmän, jotten pettyisi. Olen tästä vähän eri mieltä: pettymykset saavat kyllä odotukset ja satunnaiset onnistumiset tuntumaan paremmilta. Itselleni hiljentyminen ei ole mitenkään luontaista tai helppoa. Ehkä tänä jouluna ehtii sitäkin kokeilemaan – heti kohta-alkavan BodyPump-tunnin jälkeen.

Rauhallista joulunaikaa kaikille!

Entä jos verkkokaupan pitikin kaatua?

Tänään Muumin päivänä myyntiin tuli "harvinainen" muumimuki, jota oli tarkoitus myydä vain tänään. Tarkkaa myyntierän kokoa ei ole kaiketikaan paljastettu, mutta sen on arvioitu olevan noin 10000 kpl. Mukia myytiin useissa myymälöissä ja myös verkkokaupassa. Jonottaminen alkoi hyvissä ajoin ja jonot muodostuivat jopa satojen metrien pituisiksi. Forumin myymälässä ei ollut aluksi ostorajoituksia, mikä herätti jälkikäteen monissa harmistuneisuutta. Verkkokaupassa ja lopuissa myymälöissä oli ostorajoituksena 6 kpl per asiakas.

Olen hankkinut bisnesosaamiseni käytännössä kolmen* herran kautta. Ensimmäinen heistä on Suomen tunnetuin tuotteistaja Jari Parantainen. Häneltä opin kymmenisen vuotta sitten, että niukkuus myy. Blogikirjoituksessaan hän avaa syitä miksi "kaikkien" pitäisikin myydä niukkuutta.

Kun kuulin aamulla rajoitetusta myyntierästä ja verkkokaupan kaatumisesta, ensimmäinen ajatus oli: "Entä jos verkkokaupan pitikin kaatua?". Tähän väliin disclaimer: en tiedä tapauksen taustoista oikeastaan mitään ja kyseessä on pelkkä arvailu. On hyvin todennäköistä, että Arabia varautui kuormaan jollain tasolla tai eivät ainakaan tahallisesti laskeneet tehoja, jotta syntyisi todellinen kilpajuoksu. Mutta silti, muumimukeissa ihmiset ostavat kahvinjuomiseen tarkoitetun astian lisäksi mahdollista arvonnousua. "Entä jos tämä rajoitetun erän tuote nousee uudeksi Fazer-mukiksi?" Kuten muissakin keräilyesineissä: mitä vaikeampaa saada tuote – sitä arvokkaampi se on.

Verkkokauppa.com on jo pidempään myynyt silloin tällöin perjantaiaamuisin jotain tuotetta todella halvalla ja tuotetta on ollut hyvin rajoitetusti saatavilla. Heilläkin sivusto yleensä kyykkää klo 9 tarjousaamuna ja tuotetta on käytännössä mahdotonta saada. Luulisi, että he olisivat jo oppineet ja saisivat halutessaan pidettyä serverit ylhäällä tai hankittua kapasiteettia joustavasti. Mutta: entä jos heilläkin on tavoitteena saada (tai ainakaan heitä ei hirveästi harmita jos näin tapahtuu) tuotteiden ostamisesta eräänlaiset arpajaiset: vain hyvin pieni osa saa edes tuotetta koriin tai ostettua. Kun asiakas ei olekaan enää kuningas ja pysty tekemään lopullista päätöstä ostamisesta tai ostamatta jättämisestä, asetelma muuttuu. "Olisin ostanut, mutta kun en pystynytkään. (Ensi kerralla en kyllä jää kakkoseksi!)" Ostamisesta tulee kilpailua ja tämä aktivoi ihmisten aivoissa tietynlaisen kilpailuvietin.

Osa ihmisistä mietti myös Facebookissa, että eivätkö markkinointi-ihmiset osaa lopettaa kampanjaa Facebookissa, vaikka tuotteet on myyty loppuun. Näin myös aika paljon kommentteja sekä Facebookissa että Twitterissä siitä, että eikö osata skaalata järjestelmiä ja että asiakaskokemus kärsii jne. Pointtihan ei välttämättä ollut sinänsä myydä tätä kyseistä mukia, vaan niitä kaikkia tulevia mukeja. Niitä mukeja, joita valmistetaan paljon isompia eriä ja jotka eivät välttämättä menisi kaupaksi niin hyvin, jos niihin ei liittyisi edes pikkiriikkistä mahdollisuutta arvonnousuun. Ilman joidenkin mielipahaa eivät toisaalta mukin ostaneet saisi mielihyvää ostamisen onnistumisesta.

Entä jos verkkokaupan pitikin kaatua?

* Kaksi muuta ovat Jari Sarasvuo ja Brian Tracy. Nämä kolme herraa lukevat niin paljon, että heidän kauttaan saa pienellä vaivalla seulottua hyvin suuresta tietomassasta oleellisimmat kultahiput.

Mitä yhteistä on Garry Kasparovilla ja Hans Zimmerillä? (Eli mitä olen oppinut Masterclass.comista osa 2)

Tämä kirjoitus on toinen osa kirjoitussarjaan "Mitä olen oppinut Masterclass.comista". Ensimmäisen osan voit lukea täältä.

Tässä osassa tarkastelen kahta neroa omalla alallaan, Garry Kasparovia ja Hans Zimmeriä. Molemmat opettavat Masterclass.comissa omaa osaamisalaansa eli šakkia ja elokuvamusiikin säveltämistä. Vaikka ei koskaan ajattelisi säveltää elokuvamusiikkia, on Hans Zimmerin kurssi aivan erinomainen, koska se auttaa ymmärtämään elokuvamusiikkia aivan uudella tavalla. Kymmenen minuuttia kurssin katsomista avasi todella paljon uusia näkökulmia elokuvamusiikkiin. Jack Sparrow'n teema käytiin tuossa oppitunnissa läpi nuotti nuotilta. Todella valaisevaa!

No mikä sitten yhdistää näitä kahta neroa? Heitä yhdistää heidän työnsä vähäiset "pelinappulat". Tai no Kasparovilla ne ovat oikeasti pelinappuloita, mutta Zimmerillä ne ovat 12 säveltä. Länsimainen musiikki koostuu 12 eri sävelestä. Toki niitä on jaoteltu useaan eri oktaaviin, mutta eri säveliä on kaksitoista erilaista! Yhdistelemällä näitä 12 eri säveltä saadaan äärettömästi eri sävelmiä. Kasparovilla on sentään käytettävissä jopa 16 nappulaa.

Vaikka pelinappuloita on vähän (ja mahdollisuuksia rajattomasti), on myös tiettyjä raameja, joiden mukaan heidän pitää toimia. Šakissa on tiukat säännöt ja musiikissakin on tiettyjä konventioita. Esimerkiksi tahtilajit ja tahdit muodostavat raameja säveltämistyölle. Musiikissa rajoja voidaan toki rikkoa šakkia enemmän.

Mitä tästä sitten voi oppia, jos ei sävellä musiikkia tai pelaa šakkia? No ainakin voi oppia sen, että ollakseen nero riittää, kun käyttää omia lahjojaan tai "pelinappuloitaan" luovasti ja tehokkaasti, ei tarvita mitään ylimaallista siihen. Toinen on asioiden järjestys tai ajoitus. Järjestämällä samat nuotit tai nappulat eri järjestykseen saadaan aivan eri tunnelma tai tilanne laudalla. Kokeile järjestää tekemisesi uuteen järjestykseen ja tilanne voi ratketa jopa lähes itsestään.

Mitä olen oppinut Masterclass.comista? Osa 1

Ostin ennen joulua masterclass.comin All-Access-jäsenyyden vuodeksi. Tämä tarkoittaa siis sitä, että voin vuoden aikana katsoa niin paljon kursseja sivustolta kuin vaan ehdin ja jaksan. Sivustolla kuuluisuudet opettavat oman erityisosaamisalueensa aiheita nettikursseina. Esimerkiksi Gordon Ramsay opettaa kokkaamista, Garry Kasparov šakin pelaamista ja Samuel L. Jackson opettaa näyttelemistä.

Minulla ei ole tarkoituksena oppia esimerkiksi näyttelijäksi vaan minulla on tarkoituksena oppia miten oman alansa huiput ovat päässeet huipulle ja miten he tekevät töitä. Tässä ensimmäisessä kirjoituksessa käsittelen Samuel L. Jacksonin oppitunneista heränneitä kahta ajatusta. Blogikirjoitus ei tee varsinaisesti oikeutta hienolle näyttelijälle, joten ehdottomasti suosittelen ostamaan tuon All-Access-Passin.

Yritän siis soveltaa näyttelemisestä saatuja oppeja "normaaliin" työelämään. Näyttelemisessä hyvän näyttelijän pitää paitsi oppia vuorosanat (mitä), myös pohtia miksi hahmo toimii niin kuin toimii ja myös miten hahmo sanoo, ilmehtii tai tekee asioita, esimerkiksi millä tyylillä hahmo puhuu. Oman hahmon luomisen lisäksi näyttelijän pitää pohtia myös miten oma näytteleminen kuljettaa juonta eteenpäin ja miten näyttelijä tuo esille hahmon sisäiset motiivit ja ajatukset näyttelemisen keinoin elokuvaa katsovan yleisön mieleen.

Näistä näyttelijän työhön liittyvistä ajatuksista keksin omaan työhön (tai mihin tahansa nykyaikaiseen asiantuntijatyöhön) muutaman kehitettävän asian. Nimittäin: tajusin, että mitä enemmän pienetkin asiat on etukäteen mietitty, sitä vähemmän tulee virheitä tai yllätyksiä. Mitä enemmän miksi-kysymyksiin on vastauksia, sitä johdonmukaisempaa oma toiminta on. Mitä vähemmän antaa sattumalle sijaa tai mitä vähemmän odottaa asioiden sujuvan omalla painollaan, sitä enemmän voi odottaa hyviä tuloksia.

Toinen sovellettava haaste tai asia, jota aloin pohtia Samuel L. Jacksonin kurssin (vähän on vielä kurssi kesken) pohjalta, on isomman tarinan kuljettaminen eteenpäin omassa työnteossa. Miten oma työskentely vie tai voisi viedä koko yrityksen tarinaa eteenpäin? Ja miten voisin viedä isompaa tarinaa eteenpäin niin, että ulkopuolisille katsojillekin on selvää mikä se isompi tarina on? Ja vieläpä: miten auttaa myös kanssatyöntekijöitä kuljettamaan sekä omaa tekemistä että yrityksen tarinaa eteenpäin.

Mitä analytiikasta voi oppia henkilökohtaiseen elämään

Eilen(kin) mietin töissä web-analytiikkaan ja ylipäänsä digistrategioihin liittyviä tavoitteita ja mittareita sekä niiden asettamista. Tänään aamulla kaupasta kotiin ajellessani kuuntelin henkilökohtaisen saavuttamisen äänikirjaa ja tajusin, että näissä kahdessa on paljon yhteistä. Samat asiat, joita mietin yrityksien tavoitteissa ja niiden asettamisessa, pätevät myös henkilökohtaisessa elämässäni.

Esimerkiksi web-analytiikassa ei voi tärkein mittari olla kävijöiden määrä tai kävijöiden kasvu verkkosivulla. Tavoitteeseen voi päästä helposti esimerkiksi ostamalla kävijöitä tai verkkosivusto voi olla palvelunestohyökkäyksen kohteena. Molemmissa tapauksissa kävijämäärät kasvavat, mutta mitään järkevää bisnestä ei synny kävijöiden vierailuista.

Sama tilanne on henkilökohtaisessa elämässä: voisin helposti keksiä useita tapoja hankkia miljoona euroa, jos tavoitteeni olisi vain tehdä mahdollisimman paljon rahaa. Harmillista kyllä useimmat keksimistäni keinoista olisivat vähintäänkin varsin epäeettisiä ja useimmat jopa laittomia. Enkä nyt tarkoita tällä, että rahan hankkimista tulisi välttää; päinvastoin: raha antaa paljon hyviä mahdollisuuksia elämässä – varsinkin jos rahaa käyttää oikein. Sen sijaan tarkoitan, että ensimmäisenä mieleen tullutta tavoitetta tai mittaria pitää tarkentaa ja syventää. Jos tavoitteet ei ole selkeät, niihin on vaikea päästä. Tai jos tavoitteet ovat ristiriidassa henkilökohtaisten arvojen kanssa, niihin on lähes mahdotonta päästä.

Eilisiltana kävin tavalliseen tapaani spinning-tunnilla. Kyseinen tunti on sykeohjattu eli screenillä näkee koko ajan oman sykkeensä, tavoitesykealueet ja jäljelläolevan ajan. Tavoitteeni oli yltää 100%-sykkeeseen* viimeisen kappaleen lopussa. Viimeiset viisi minuuttia tuijotin vain noita kahta lukemaa: sykeprosenttilukemaani ja jäljellä olevaa aikaa. Pääsin tavoitteeseen parikymmentä sekuntia ennen osion loppumista. Ilman tavoitetta ja noita kahta mittaria en olisi kuitenkaan päässyt ikinä lähellekään tavoitettani. Ehkä myös taustalla soivalla musiikillakin oli jotain osuutta suorituksen onnistumiseen.

Jos näkee nykytilanteen, tavoitteen ja jäljelläolevan ajan/askeleet tavoitteen saavuttamiseen, on paljon vaikeampaa epäonnistua. Jakamalla isompaan tavoitteeseen vaadittavan työn pienempiin osioihin, voi sanoa esimerkiksi, että 6/10 tavoitteesta suoritettu ja vielä 4/10 jäljellä. Helpottaa kummasti oloa ja tekee tavoitteeseen pääsystä mahdollisen.

* 100%:n sykkeen sykeharjoittelu ei sovi läheskään kaikille (en tiedä sopiiko minullekaan) ja takana on minulla usean vuoden harjoittelu. Keskustele lääkärin kanssa ennen kuin lähdet kokeilemaan rajojasi.